Heipparallaa!
Mä olen ollut ihan karseella tuulella niin en ole jaksanut
kirjoittaa. Olen ollut suoraan sanottuna kuin myrskynsilmä. Välillä kaikki on
ihanaa ja kun huomaan, että lattialla on tahra tai murusia, keittiön pöydällä
astioita, tiskikone tyhjentämättä, air con puhaltaa liian kylmää tai muuta
vastaavaa, turhaudun ja räjähdän alta aikayksikön. Mutta onnekseni olen nainen ja siksi se
on siis kai jotenkin sallittavaa!
Pari viimeistä päivää mulla on ollut mieletön koti-ikävä. Mä
olen osoittanut mieltäni ja näyttänyt nyrpeää naamaa niin kuin suomalaisilla on
tapana ihan muutenkin sitä näyttää. Mulla ei ole ollut kauheasti mielenkiintoa
keskustella kenenkään kanssa tai näyttää naamaani missään. Olen vaan
kirjaimellisesti rypenyt itsesäälissä ja tirauttanut lukuisat kyyneleet yhä
uudestaan ja uudestaan.
Näiden asioiden takia tästä pitikin tulla ärsytyskertomus, mutta
sitten mä tajusin, ETTÄ...........
MÄ OON NIIIIIIIIIIIIIIN ONNELLINEN! Enää 8 yötä niin Herra
Britti on täällä! Ihanaa! <3 <3 <3 Uskomatonta, että mä vieläkin vaan
jaksan odottaa sitä. Näin sen ensimmäisen kerran kun olin ollut Australiassa 4
päivää, neljä päivää. Ensi viikolla siitä tulee 4 kuukautta, kun näin sen ensimmäisen
kerran toisella puolella Australiaa, Sydneyssä ja vihdoin ja viimein mun odotus
palkitaan. Aina kun mä mietin sitä, kaikki muuttuu ihanaksi ja koko elämä on
vaan yhtä juhlaa! Se on niin ihana!!!
Aina kun mä olen juuri ollut heittämässä hanskoja tiskiin, koska
olen ollut kyllästynyt odottamaan. Aina se on alkanut just sillä hetkellä
juttelemaan mulle. Esimerkiksi just ennen mun synttäreitä olin taas saanut
tarpeekseni odottamisesta, mutta sitten tulikin mun synttärit ja sain niin
ihanan synttärionnittelun siltä, että olin taas ihan sulaa vahaa sen edessä
eikä enää kiinnostanut yhtään vaikka joutuisi odottamaan maailman ääriin.
Täällä ei ole tapahtunut mitään jännää taaskaan. Meillä oli viime
viikolla BBQ-partyt meillä ja oli kivaa. Mulla alkoi työtkin taas lauantaina ja
oli kiva nähdä työkavereita ja saada elämään takaisin joku rytmi, vaikka niitä
töitä ei olekaan kuin muutamana päivänä viikossa.
Mä olen niin kyllästynyt koko Perthiin. Tulee Pertit jo korvistakin ulos! Mua ahdistaa ja mä olen turhautunut tähän paikkaan. Mä haluaisin vaan herätä aamulla, pakata kimpsuni ja kampsuni, suunnata lentokentälle ja ottaa ensimmäisen saatavilla olevan lennon Brisbaneen, mutta mä en voi! En voi, koska nyt olisi liian typerää tehdä se kun Herra B:n paluuseen on enää viikko aikaa. Mulla on vaan niin ikävä uusia seikkailuja, uusia naamoja, uusia haasteita ja uutta ympäristöä. Kaipaan sitä, kun jonain päivänä olen totaalisen murtunut ja rikki kaikista koettelemuksista, että voin seuraavana aamuna taas herätä huomatakseni ettei tämä maailma olekaan niin paha. Salaa kaipaan sitä elämän epävarmuutta! Elämästä täällä on tullut liian tuttua ja turvallista, pelkkää tavallista elämää, tylsää arkea.
Ainiin ne mun treffit oli ihan FLOPPI. Niitä ei koskaan
tullutkaan, koska Herra Lähi-Idän piti hoitaa sen veljen mukuloita, mutta unohti
ilmoittaa mulle. Great! Se aneli toista mahdollisuutta, mutta ei mua sitten
enää kiinnostanutkaan, kun ei voinut edes ilmoittaa mitään ja muutenkin meni
maku koko touhuun. Varmaan ihan hyvä tyyppi, mutta ei mua varten. Mua ehkä muutenkin
kiinnosti enemmän sen ihmisen vesijetti. Hups! Mä en sitten sanonut tuota oikeasti
ääneen.
Juttelin äitin ja isin kanssa Skypessä yksi päivä ja ne
sanoi, että ne oli ostanut mulle myös joululahjoja!!! Mä en tiennyt siitä
yhtään! Luulin että sain vain rahaa, koska olen täällä. Kysyin äitiltä mitä
lahjoja sain, mutta ei äiti suostunut kertomaan mulle. Se sanoi, että saan
avata ne sitten kun tulen kotiin. Siihen on vielä 8 kuukautta!!! Ei tuota olisi
saanut kertoa, alkoi pikkulapsen kädet syyhyämään halusta avata ne. Mitäköhän
olen saanut? Mun suurin huoli oli, että sainko minäkin Geisha-laatikon niin
kuin joka vuosi. En kuulemma saanut! Menisivät kuulemma valkoisiksi (vanhoiksi)
siihen mennessä kun saavun kotiin.
Jeeee, enää 8 yötä!!!
-K-
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti