Elämää kahden kodin välillä

Hello,

oon pitänyt hiukan hiljaiseloa tän blogin suhteen. Ei oo syystä tai toisesta jotenki enää niin paljon napostellu tänne kirjottelu, mut nyt tuli taas sellanen olo, et täytyy päästä purkaamaan ajatuksia.

Tosiaan Suomessa olin sen 5 päivää. Kirpee pakkanen, lumi ja se valoisuus sulatti mun sydämen taas välittömästi, ihan niinku joka ikinen vuosi. Oli ihanaa nähdä omia ystäviä (vaikka kaikkia en valitettavasti kerennytkään näkemään) ja huomata, että siellä te mua oikeesti vaan jaksatte odottaa ettekä oo kadonnu mihinkään vaikka mä teinkin katoamistempun maailman toiselle puolen. Mulla on ihan maailman parhaat ystävät ja perhe, mitä mä tekisinkään ilman teitä? Oli ihana päästä omille kotikonnuille ja ikiomaan sänkyyn ja lakanoihin,jotka oikeesti tuoksuu omalta kodilta. 

Sinne asti kun täältä kerran lensin, oli pakko päästä vähän myös snoukkamaailman makuun ja lähteä niinkin säälittävään nyppylään kuin Hirvensalo. Siellä tosiaan on ne 3 kuuluisaa rinnettä, joista kaksi on meikäläisen makuun liian jyrkkiä. Noh, menihän se maailman pisimmiltä tuntuvat kaks tuntia siinä yhessä nyppylässä ja munkitkin piti välissä mutustaa perinteiseen tapaan. Kuitenkin oon tyytyväinen ja oli ihanaa päästä edes vähän  maistelemaan sitä mitä oikeesti tykkään talvisin tehdä.

Välillä musta tuntuu, että mulla on jotain sopeutumisongelmia. Vaikka olin ikionnellinen, että pääsin kotiin niin silti mä salaa vaan koko ajan toivoin, et voisin olla täällä. 

Australiaan palasin keskiviikkoiltana joskus ennen puolta yötä ja meijän oli ihan pakko samaisena iltana lähtee vielä Casinolle pyörimään. Nukkumaan mentiin 8 aikaan aamulla ja mun jet lagia ajatellen se ei ollu ihan paras vaihtoehto...

Tosiaan meikäläisen sisäinen kello on jossain ihan muualla kuin täällä. Mulla ei oo koskaan ollu tällasta jet lagia, oon aina luullu, et pelkkä pieni väsymys on jet lagia. Koko viikko on menny sängyn pohjalla, koska en jaksa tehdä mitään eikä mikään kiinnosta. Välillä herään 4 aikaan iltapäivällä, seuraavana aamuna 7 aikaa aamulla ja sitä seuraavana yönä nukuin yli 16 tuntia. Sairasta. Joka aamu haluis vaan jäädä sinne vällyjen väliin, koska olo on kuin joku ois traktorilla päälle ajanut.

Eilinen päivä oli paskin aikoihin, olin henkisesti ihan rikki. Meillä on ollu tää asunto nyt alle kaks viikkoa, josta mä oon asunut täällä 5 päivää. Eilen meille tuli niin kamala riita vuokrasta, siivoamisesta, ruoka-ostoksista, rahan käytöstä ja ihan kaikesta. Pahotin mieleni niin syvästi, koska kaikki piti olla selvää kun tänne muutettiin ja yhtäkkiä ei ookaan. Suomeksi; paras tapa pilata hyvä ystävyys on jakaa arki ja koko elämä kyseisen ihmisen kanssa muuttamalla saman katon alle. Jos voisin vielä muuttaa asian, tekisin sen samalta seisomalta, mut puolen vuoden vuokrasopimus hankaloittaa asian lähes mahdottomaksi...

No ei mun elämä oikeesti niin synkkää oo, miltä mä annan sen kuulostaa! Oon vaan kärttynen, koska tää jet lag ei irrota otettaan musta. Oon kuitenkin onnellinen, et oon täällä ja kaikki asiat ihan varmasti järjestyy. Ne on aina järjestyny! Oli ihanaa päästä takas omaan kotiin ja nyt voi alottaa normaalin arjen, töiden, kavereiden ja kodin välillä.

Kuvia ei nyt oo, koska vaihdoin oman tietokoneen salasanan kännipäissäni enkä enää muista mikä se on.

-K-

Melbourne-Kuala Lumpur-London-Helsinki-Turku

Keskiviikko yöllä laskeuduin Suomen maan kamaralle ja voi että tuntuu hyvältä olla kotona! Lentoihin, odotteluun ja matkusteluun meni ikuisuus, yhteensä 37,5h ovelta ovelle. Eilen aamulla olin kuitenkin hereillä jo ennen puolta yhdeksää ja olin pirteä kuin peipponen. Onkohan tolla kylmyydellä, lumella ja kirpeällä pakkasauringolla tekemistä asian kanssa?? Väitän, että on. Ikuinen lämpö ja kuumuus saa multa välillä vedon pois ja kaikki normaalitkin arkipäivän asiat tuntuu mahdottomilta suorittaa.

Kuala Lumpur-London

Siitä tuntuu olevan ikuisuus kun viimeksi tänne ilmoittelin olemassaolostani. Mun elämä Melbournessa on jatkunut ihanasti. Oon saanut uusia ystäviä ja uusi kaupunki on tuntunut enemmän omalta kuin Perth koskaan. Melbournen ilmasto on ennalta arvaamaton, mutta tällaiselle tuuliviirille kuin minä, se sopii paremmin kuin nenä päähän.

Mulle kävi pieni kämmi lentojen kanssa. Tiistai aamulla otin taksin Melbournen lentokentälle, mutta ilmeni ongelmia heti, koska mun lentoa ei näkynyt missään eikä ketään tiennyt koko lennon olemassaolosta. Pienen setvimisen, selvittelyn ja odotuksen jälkeen selvisi, että oon ite möhlinyt lentojen kanssa ja olin missannut lentoni. Luulin mun lennon lähtevän 12.45 iltapäivällä, mutta se olikin lähtenyt jo 12.45 aamuyöllä. Hups! Noh, vahinkoja sattuu ja mulle näköjään hiukan tiuhempaankin tahtiin... Lampsin kiukuspäissäni takaisin kotiin ja päätin jättää Suomen reissun kokonaan väliin.

Iltapäivällä saatiin avaimet meijän uuteen asuntoon, meijän asunto on käytäviltään ja sisääntulo/liikkumiskortteineen kuin hotelli. I-ha-na! Purettiin tavarat, koottiin huonekaluja ja tsädäm, meijän koti alkoi näyttää ihan omalta kodilta. Oon aivan myyty sille. Alkuillasta mun puhelin pirisi ja sain puhelun, että saan uuden lennon Suomeen vaan sadalla dollarilla. 100:lla dollarilla, what?! Okei, mä oon menossa jo! Matkalaukku uudestaan auki, mitättömät tavarat laukkuun ja laukku takaisin kiinni. Harmitti lähteä upouudesta kodista juuri kun tavarat oli saatu levitettyä, mutta lohtu oli kuitenkin se, että sain ekan viikon vuokrani takaisin, koska Danskun kaverit oli tulossa Melbourneen ja ne lupasi maksaa sen mun puolesta. Jes!

Meijän olkkaria, tää on kyllä vielä ihan keskeneräinen.

Näyttää niin säälittävältä tää kuva, ihan orvolta koko asunto, mutta menkööt.

Mun valtakunta + meijän baaripöytä, haha

Mun valtakuntaa.

Sopeutuminen Suomeen on vähän niin ja näin. Rakastan Suomen ilmastoa just nyt. Lunta, kirpeä paukkupakkanen ja aurinko paistaa. Kuitenkin tunnen oloni yksinäiseksi ja hermoilen aikani Suomessa loppuvan kesken. Mä oon vieläkin ihan sekaisin kaikesta, en oikein osaa sisäistää edes olevani täällä... Onko siitä oikeesti puoli vuotta kun viimeksi olin täällä? En ole vielä nähnyt ainuttakaan ystävääni täällä ja päiviä on jäljellä enää kolme, takana kaksi. Kaipaan takaisin Australiaan ja mun ystäviä siellä. En osaa nauttia tästä hetkestä.

Eilinen aamupäivä meni asioita hoidellen ja iltapäivä vierähti mamman ja pappan luona. Oli ihana päästä maalle rauhoittumaan. Mamma teki ihanaa ruokaa ja lättyjä ja käytiin koiran kanssa potkukelkkalenkillä, se oli ihanaa. Ihan kuin ennevanhaan.

Vauva <3

Tämä päivä on vietetty vähän ikävimmissä merkeissä, hautajaisissa. Tuo olikin syy miksi ylipäänsä Suomeen tulin käymään. Mä en voi uskoa, että se on nyt oikeesti poissa. Asia mitä eniten Australiaan lähtiessäni pelkäsin, kävi toteen. Miksi? Syyllisyys siitä, että en ollut Suomessa, painaa mieltä... En ikinä saanut aikaiseksi lähetettyä sille postikorttia vaikka se on mun kalenterin välissä kirjoitettuna ja postimerkki paikoilleen liimattuna. Nyt kaduttaa. Mielessäni näen sen hymyn joka olisi näkynyt sen kasvoilta kun postikortti multa tipahtaa postiluukusta. Joskus huomenna voi olla liian myöhään...

-K-