Mä katsoin eilen The Impossible -leffan ja se oli
ihan kauhee... Se elokuva kertoo kaikkien tietämästä Intian valtameren
vedenalaisen maanjäristyksen aiheuttamasta tsunamista vuonna 2004 ja se on
tositarina 5-henkisestä perheestä joka selvisi siitä järkyttävästä
koettelemuksesta hengissä. Se elokuva herätti mussa kymmeniä ja taas kymmeniä
kysymyksiä... Suurin kysymys kuitenkin on; MIKSI??? Aloin itkemään 20 minuutin
kohdalla ja itkin edelleen sen loputtua. Aivan järkyttävän traaginen! Se oli
tehty tosi hyvin, näytti aivan liian aidolta ja se oli todella koskettava.
Musta tuntuu, että tajusin vasta eilen miten pahaa jälkeä se tsunami oikeasti
sai aikaan ja miten monta perhettä se rikkoi... Päivälleen neljä vuotta sen
jälkeen meidän perhe oli Thaimaassa, mitä jos tuo olisi käynyt silloin? Fakta
on se, että ihminen pelkää eniten niitä kaikkein
"epätodennäköisimpiä" asioita, kuten juuri tsunamia,
lento-onnettomuuksia, haihyökkäyksiä yms. vaikka todellisuudessa esim. joka
päivänen autolla ajaminen tuo auto-onnettomuuden riskin 10-kertaiseksi.
Tuon elokuvan katsottuani mulle muistui mieleen, kun olin
Turun Hansassa niihin aikoihin shoppailemassa ja siellä oli
hyväntekeväisyyskeräys uhrien omaisia ja kaupungin uudelleen rakentamista varten ja mä vaan kävelin nokka pystyssä
niiden ohitse, vaikka ne aivan _varmasti_ tarvitsi sitä rahaa enemmän kuin mä
tarvitsi sitä H&M:n 20 euron riepua... Mikä sydämetön ihminen!!! Onneksi
olen tätä nykyä tullut paremmaksi ihmiseksi ja monesti "lahjoittanut"
rahaa erilaisiin hyväntekeväisyys keräyksiin, esim. erinäisiin lippaisiin ja
Elämä Lapselle -konsertin puheluiden kautta.
Sitten näin tänään aamulla Iltalehden sivuilla otsikon jossa
kerrottiin Mikkosten perheen "Pilvilinnan" olevan myynnissä. Mä en
millään lailla fanita Mikkosia, mutta varmaankin osittain tuon eilisen leffan
jäljiltä, mulle tuli ihan kamala olo niiden puolesta. Koko niiden perheen karua
kohtaloa. Se että Timo T. A. sai aikoinaan oliko se sitten aivoinfarktin ja se
että miten niin pienessä hetkessä koko elämä voi mennä uusiksi... Järkyttävää!
Miten karua, että nyt niiden pitää luopua niiden omasta kodista taloudellisista
tai muista syistä. Vaikka varmasti pyörätuolissa olevan henkilön on muutenkin
hankalaa asua 3-kerroksisessa talossa.
Ja sitten kerjäläisiin...Mä en millään lailla jaksa sääliä
niitä, mua vaan ärsyttää ne. Vaikka mä olenkin valmis antamaan rahaa sitä mua
enemmän tarvitsevalle, mä en ole valmis antamaan rahojani kerjäläisille.
JOKAISELLA ihmisellä on mahdollisuus valita miten elämässään toimii ja jos
toimii niin holtittomasti, että ne tiet vievät kadulle kerjäämään, se on oma
syy. Monesti on tehnyt mieli sanoa hihasta veteleville kerjäläisille, että mene
töihin hemmetin spurgu! Ei normaali ihminenkään sitä rahaa kadulla istumalla
saa. Jos ottaa sen asenteen, että "En kuitenkaan töitä saa.", et
varmasti saakaan!!!
Kerjäläisistä puheen ollen, mulle selvisi vasta viime
viikolla keitä ovat Australian alkuasukkaat eli aboriginaalit . He ovat
hemmetin rasittavaa kansaa, anteeksi nyt vaan. Lukuisia kertoja kun olen
kävellyt kauppaan, ovat he pysäyttäneet minut milloin rahan toivossa, juoman
puutteessa tai bussilipun tarpeessa. En yhtään ihmettele miksi heistä ei pidetä
ja miksi heitä pelätään. Joka kerta kun olen kohteliaasti kieltäytynyt, hyvä
kun en ole saanut heitä kimppuuni, kirjaimellisesti. Vähintään he ovat alkaneet
huudella perääni hävyttömyyksiä. Viime viikkoon asti olen ihmetellyt mitä
kansaa he ovat, koska en ole missään ennen tänne tuloa nähnyt heidän näköisiään
ihmisiä; kaikilla todella huono iho ja erittäin huonot hampaat, jokaisella
harmaat hiukset oli sitten kyseessä iältään 0-100-vuotias henkilö ja vaatteet
ovat todella humpsuiset ja puhetyyli on erittäin hyökkäävä jopa aggressiivinen
niin kuin käytöskin.
Katutaiteilijoista...Perthin keskustassa on kaikennäköisiä trubaduureja ja
viihdyttäjiä. Osa heistä ovat todella, todella hauskoja ja taitavia, jopa jörön
suomalaisen hymy on herkässä sitä katsellessaan. Todellakin, katsellessaan.
Monesti olen pysähtynyt varta vasten vain mielenkiinnosta ja halusta nähdä
miten hienoja temppuja ja taikoja nuo ihmiset tekevät. He vetävät
valehtelematta 100-päisiä yleisöjä ja tienaavat katutaiteilijoina varmasti
leipänsä. He ottavat yleisöä mukaan temppuihin ja kaikilla on hauskaa!
Ylätasanteilla katsovat ihmiset heittävät rahaa alas ja muutenkin heidän
rahakipponsa pursuavat rahaa. Heille olen itsekin silloin tällöin muutamia ropoja antanut,
koska he eivät kerjää eivätkä ärsytä, he viihdyttävät!
Ja sitten ikävään...Mulle tuli taas edellispäivänä kamala ikävä kotiin. Juttelin
mun perheen kanssa Skypessä, ne oli pitkästä aikaa kaikki siellä. Ne söi siellä
ja käänsi tietokoneen niin, että mä näin kaiken. Tuntui siltä, kun mä olisin
istunut pöydän päädyssä ja söisin niiden kanssa, ihan kuin joku ihan tavallinen
kahvihetki. Sitten ne istui sohvilla ja käänsi tietokoneen niin, että tuntui
taas siltä kun mä olisin niiden kanssa siellä, meidän kotona, meidän
olohuoneessa. Se oli ihanaa! Keskusteltiin niin kuin minäkin olisin paikalla ja
se tuntui ihanan normaalilta. Välillä kyllä ärsytti, koska meidän perheessä on
tapana puhua toistemme päälle ja normaalisti se olen minä jonka ääni ei
varmasti huku muiden äänien peittoon, mutta kun yritin tietokoneen välityksellä
saada puheenvuoroa, se osoittautui turhankin hankalaksi. Mutta mun perhe on
vaan se kaikkein paras!!! <3
-K-
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti