Ikea, Seppo ja pari italialaista

Oikeesti mun piti pyhittää tää päivä vaan ja ainoastaan mul itelleni; lokoilla hyvällä omatunnolla kotona, tehdä hyvää ruokaa, maata sohvalla kattoen leffoja ja olla vaan. Noh heräsin vast yheltä, koska näin niin ihanaa unta etten halunnu herätä siitä ja sit ku heräsin alko ärsyttää ettei se ollukaan totta ja lisäks puolet päivästäkin oli jo menny sivusuun. Oikeestaan tää mun lokoilupäivä meni ihan läskiks heti aamusta (eli iltapäivästä), koska heti herättyäni mun naaman edessä koristi "to do -list" ja alko ahdistaan, koska mulla on ihan liian paljon tehtävää ja liian vähän aikaa ennen mun Melbourneen muuttoa.

Hetken siinä listaa toljoteltuani ja silmiä pyöriteltyäni sille tehtävien tylsyyden määrälle, valitsin niistä kivoimman eli "Ikean karkkishoppailun". Kaks kärpästä yhel iskulla; saan ostettua Danskulle tuliaiset Meliin sekä itelleni illaks mättöö. Ei paha! Mun piti oikeesti mennä yhen kaverin kans Ikeaan, mut en jaksanu odottaa sitä. (sori Rosti! :D)

Nyt kotiin tultuani oonki yhtä hymyä, tuttuun tapaani löysin kans vähän muutaki pöllytettävää! Mua on ärsyttäny koko tääl olo ajan ku mulla ei oo yhtään kasvopyyhkeitä ni ostin sit niitäki pari vaiks vähä ärsytti, et ne on Ikea laatuu eli ku hiekkapaperii pyyhkis naaman vaiks ostin kalliimmat. Oli pakko kans ostaa kynttilöi ettei tää kämppä pääsis vahingossakaan viilentymään. Okei oli siihen yks toinenki syy, siit kerron joskus myöhemmin...

Mä en oo koskaan ollu pullamössöleivän eli vaaleenleivän perään ja se onki yks syy miks täällä harvoin leipää syön. Mutta mutta, Ikeassa onkin rieskaa ja se on ihan mun favourite!!! Daimiakin ostin, mut sit heti muistin miksen tykkääkään siit; se jää hampaisiin kiinni eikä lähe millään irti. Ja sitten noi kaikkein tärkeimmät eli mätöt!!! Ostin Herra Britillekin Geishaa, koska se on niin perso herkkujen perään ja halusin tehdä sen iloseks ja muutenkin luulen, et se tykkää siitä.

Okei sit iha muihin juttuihin.....

Elikkä, eilen tuli taas pari muuttujaa matkaan, pari käännekohtaa ja tänään kaikki kääntys taas päälaelleen... Eilen illalla kun Seppo tuli kotiin, mua alko taas ärsyttää niin paljon! Taas se oli niinku ei ois huomannukaan, et mä oon puunannu koko kämpän. Mua ärsyttää niin paljon, jos mun työtä ei arvosteta. Ei siihen vaadittais ku kaks sanaa "Thank you!", et olisin tyytyväinen, mut EI, liikaa pyydetty! Voiks te kuvitella, et 3 kuukauden aikana se ei oo saanu edes tiskikonetta kertaakaan päälle? No emmäkää!!!

Kuitenki...Seppo sit ilmotti mul, et tänne on huomen eli tänään aamulla kello 9 tulossa kaks italialaista tyttöä kattoon tota vapaata huonetta. Mun ensimmäinen ajatus mielessäni oli, et Luojan kiitos mä siivosin tänään! Mä en ymmärrä miten se olis edes kehdannu päästää tänne sikalaan yhtään ketään. Sovittiin, et ollaan molemmat hereillä sillon kun ne tänne tulee... Ennen nukkumaan menoa mä vielä kurkkasin siihen vapaana olevaan makkariin ja järkytyin. Sänky ihan muljattuna, koska Sepon kavereita yöpyy siellä sillon tällön, kaljapulloja ympäri huonetta ja muutama likanen mukikin siellä täällä... Mä tiesin, et Sepolla ei todellakaan tulis pieneen mieleenkään siivota sitä huonetta ennen kun tytöt tulee tänne aamulla. Eipä oo mun ongelma, mietin ja menin nukkumaan.

Niinku tän kirjotuksen alusta voi todeta, mä en heränny ennen kello yheksää enkä siis nähny tyttöjä. En oo varma teinkö sen tahallaan, koska mua hävetti tää epäsiisteys. Ehkä mä ajattelin, et ne ei kuitenkaan tänne muuttais... Herättyäni mun kännykkään oli tullu viesti Sepolta, et tytöt oli innoissaan ja ilmottaa tän päivän aikana muuttaako vai ei. Tulin alakertaan ja mua hävetti niin paljon! En ymmärrä miten Seppo oli saanu tän kämpän siihen kuntoon mun ollessa loppuillan omassa huoneessani. Kaljapulloja taas ties missä, pyykkejä siellä sun täällä ja likasia astioita pöydillä. Just sen näköstä, et ei ois siivottu aikoihin. Näköjään tytöille asia ei ollu ongelma ja niimpä meille on löytynyt 2 uutta kämppistä...

En tiiä ylireagoinko mä, onks tää ihan normaalia vai johtuuko tää mun reagointitapa siivottomuuteen siitä, että mä oon tottunu kotona siihen, että huushollin pitää näyttää siltä ettei siellä asuttaiskaan, kaikki on aina tiptop. Se on mihin mä oon tottunut ja mä tykkään siitä!

-K-

Pala totuutta

Taas mä menin valehtelemaan! Just viimeks eilen paasasin yhdelle kaverille siitä, miten protestoin mun kämppikselle (sanon sitä vaikka Sepoksi) siitä kun se ei siivoa ja miten en tällä kertaa aio antaa periksi! Seppo on oikea kunnon paskaseiko, hyi helvetti en ymmärrä miten voin asua sen kanssa täällä. Oon tehny tätä protestointia jaksoittain koko kolmen kuukauden ajan kun oon täällä asunut, mutta loppu peleissä mun mielenterveys ei oo kestänyt sitä paskan määrää ja niimpä rätti, imuri ja moppi on aina löytänyt taas tiensä mun kätösiin. Näitä jaksoja oon tehny suunnilleen aina kahden viikon välein ja mun mielenterveys on kestänyt sitä max. viis päivää.

Tällä kertaa päätin pysyä lujana ja onnistua! Sen jälkeen kun Anneli muutti meiltä ulos, eli 13.2. jälkeen en oo tehny täällä mitään (paitsi pessy omaa vessaani). Oon siis itekkin lakannu siivoomasta, yläkerran vessaa ja omaa huonetta lukuun ottamatta. Mun entiset kämppikset ja ystävät Suomessa kyllä tietää miten tarkka mä olen ja miten kaikki pitää olla tiptop, sen sijaan äiti ei tiiä. Nyt oon siis pari viikkoa protestoinut ja en oo laittanu astioita tiskikoneeseen, en tyhjentäny tiskikonetta, en pyyhkiny pintoja, en imuroinut, enkä pessy lattioita. Normaalisti teen noita päivittäin, paitsi imuroinnin ja lattioiden pesun vaan kerran viikossa. Voitte vaan kuvitella mikä paskaloukku tää kämppä on. Hyi helvetti! En yhtään ihmettele, että noi torakat, hämähäkit ja liskot viihtyy meillä niin hyvin.

Mun protestointia on nyt siis jatkunut jo 2,5 viikkoa. Seppo ei oo edelleenkään sisäistäny tai näyttänyt minkään näköstä merkkiä siitä, että ymmärtäis mikä katastrofi täällä on valloillaan. Se on vaan vitun tyhmä ja helvetin laiska! En oo uskaltanu kävellä alakerrassa ilman kenkiä aikoihin, enkä uskalla koskea mihinkään, koska kaikkialla on niin likasta ja pelkään kuollakseni bakteereja. Oon asettanu torakka, hämähäkki ja liskoloukkuja loputtomasti ympäri taloa, koska en uskalla koskea niihin ja oon elänyt toivossa, että Seppo siivoaa ne. Turha toivo! Ei se saa edes omia kalsareitaan pyykkikoriin.

Tänään mä sain tarpeekseni. Ymmärsin, että mä en kiusaa tällä ku itteäni. Jos aikuinen ihminen ei osaa huolehtia omasta sekä ympäristönsä puhtaanapidosta, mä en voi auttaa. Mä en osaa! Mä en ikimaailmassa kattelis tollasta äijää poikaystävänäni, en ikinä! Siivosin äsken koko huushollin, mä en vaan enää kestänyt. En mä viihdy paskan keskellä, paskaa varten on huusit ja navetat, ei kodit! Mun sydämeltä vierähti ainakin 50kg kivi kun olin saanu kaiken siivottua ja pestyä. Nyt uskallan taas tehdä keittiössä ruokaa, avata jääkaapin, istua sohvalla, kävellä ilman kenkiä ja kaikkea mitä kodissa kuuluu.

Mä en tiiä yhtään mitä mun pitäis tehdä. Meillä on yks makkari vapaana täällä ja Seppo ettii siihen uutta kämppistä. Pelkään, että katsomaan tullessaan tää uusi kämppis kysyy multa jotain Seposta, mitä mä vastaan? "Ihana tyyppi, tullaan hyvin toimeen ja kaikki on ihanaa." Vitut! Oon ihan hirvee ihminen, mut mä oon tosissani suunnitellu, että kirjotan nimeni, puhelinnumeroni ja tekstin "soita mulle" paperille ja lykkään sen Sepon huomaamatta sen käteen, jotta voisin varottaa että pakenee vielä kun voi. Mä en vaan halua, että ketään joutuu kokemaan ja kattomaan tätä samaa mitä mä oon joutunut. Varsinkaan kun oon ite lähdössä pian pois ja sillon tää uus jäisi tänne kaksin Sepon kanssa kamppailemaan tänne paskan keskelle. En suostu siihen!!! Omaa esittelykierrostani tehdessäni Seppo selitti miten siistejä tyyppejä he on ja miten puhtaana pitää tätä kämppää. Jep, noin se tais mennäkin! Ikinä moppia ja imuria nähnykään!!! Seppo kertoi myös miten cool hänen toinen kämppis Jorma on. Tänne muutettuani sain ensimmäisenä viikonloppuna kuulla Sepolta hänen ollessan pikku hiprakassa miten pahasti hänellä on sukset ristissä Jorman kanssa ja miten pelle tyyppi Jorma on. Oot itte! Valehtelijakin vielä!

Niinku tekstin sävystä voi havaita, tää siivottomuus ei todellakaan oo ainut ongelma meijän taloudessa. Niitä on lisää pilvin pimein ja aion kertoa niistä jokaisen täällä myöhemmin, sitten ku oon ite turvassa Melbournessa. Nyt pelkään, että se eksyy tänne mun blogiin, kääntää kaiken englanniksi ja ymmärtää kenestä puhun. Ei, en oo vainoharhainen, se oikeesti kääntää kaiken englanniksi mitä ikinä kirjotankaan ja lähettelee viestejä mitä tarkotin tolla ja tolla jutulla. Siksipä suojelenkin nyt itseäni ja paljastan kaiken rumuudessaan kunhan oon pelastanut oman nahkani turvaan Melbourneen. Tästä riittää juttua, mä lupaan!

Vittuuntunut K

Suunnitelmia ja muuta lötinää

Hello!

Oon ihan hirveen hyvällä tuulella tänään, nyt tai miten sen ikinä haluukaan sanoa. Koko päivän oon ollu menossa ja nyt pääsin kotiin pesemään pyykkejä ja laittamaan vähän paikkoja kuntoon.

Päivällä kävin Fremantlessa kolmatta kertaa, mä en vieläkään osaa päättää tykkäänkö siitä vai en. Jos mulla olis pysyvä koti täällä, mä varmaan rakastaisin sitä paikkaa, mut nyt en ikinä löydä sielt mitään järkevää ostettavaa. Mä en löytäny edes mitään kivaa kuvattavaa sieltä. Kaupungin kaupat kolusin taas läpi ettiessäni mun siskoille jotain kivaa, en löytäny. Mä en osaa ostaa niille enää mitään, mä oon alkanu tykkään kaikest oudosta ja ne tykkää kaikest tavallisesta ja pelkistetystä. 

Ainiin pääsin myös todistamaan yhtä vaatevarkautta, tai yritystä! Se jäi kiinni, koska kyseisen putiikin jokasen lähtevän asiakkaan kassit ja laukut tarkastetaan. Mua niin hävetti sen puolesta, et tunsin melkeen itteniki varkaaks siin tilanteessa. Sel oli kolme kyseisen puljun vaatetta hintalappuineen sen laukussa ja se vielä kehtas  väittää, et hän osti ne 3 viikkoo sitte ja raahas niit mukanaan vaan, koska ei osannu päättää palauttaako niitä vai ei. Yeah right! Kyllä hävetti!

Mä oon aivan tohkeissani mun Melbourneen lähöstä, en jaksais oottaa enää yhtään! 27 päivän päästä mä istun parhaillaan lentokoneessa matkalla kohti tuntematonta. Niin huippua!!! Mun pitäis alkaa ettiin töitä jo etukäteen sieltä ja oon kyl kattonu paikkoja mihin aion hakee, MUTTA mä oon nyt joku viikon jo fiksannu mun CV:tä ja cover letteriä uuteen uskoon niin vähä tyssänny tää touhu. Äiti, älä nyt järkyty, mut mä koitan saada työpaikan sponsoroidul työviisumilla et voisin oikeen muuttaa muuttaa tänne. Siitäki oon ihan täpinöissäni, tohkeissani ja onneissani vaikkei mitään paikkaa oo vielä ees tiedossa. Mä kyllä äiti muistan, ku Suomessa sanoin sulle vitsinä, et mitä jos mä jäisinki tänne vaikka viideks vuodeks ja sä vastasit, et sit sulle tulis kyllä jo ikävä. Nii mullakin tulee, on jo nyt!!! Oikeesti se on vaan teijän onni, koska teijän ei tarvii maksaa asumisesta, ku voitte asuu mun luona KUN tuutte kyllään.

Ainiin, Anniina ei vielä tiiäkään mitä mä oon luvannu Evelle! No tän jälkeen tietää. Lupasin Evelle, että ostan niille molemmille lentoliput Ausseihin ens vuonna kun mulla on kokoaikatyö. Sit muuten ootte kyllä ainaki sen kuukauden tai en osta ku menoliput. Toivottavasti saan sen työviisumin Melbournesta ja voisin jäädä sinne ja saada ihanan kodin! Ihan sama vaikka en saiskaan, nyt se on sanottu täälläkin ääneen joten sen on parasta toteutua keinolla millä hyvänsä. Mä innostuin asiasta niin, et tein jo budjetin paljonko mun täytyy säästää joka kuukausi. Vuoden päästä voitte sitte lukea kun minä oon täällä onnellisena mun siskojen kanssa. Jee!

Nyt täytyy kyllä alkaa ettiin niit töitä! Siel on niin ihania ravinteleja mitä nyt oon kerenny kattoon ja mä tahon niistä parhaaseen! En mihinkään nakkikioskiin. :D

Yks juttu vielä nyt ku tuli työt puheeks. Mä en ymmärrä. Luin eilen Iltalehden sivuilta artikkelin tän päivän syrjäytyneistä nuorista, jotka ei heti peruskoulun jälkeen oo päässy jatko-opiskelemaan tai sitten vaa muuten kotona pieruverkkareis sohval makaavat luuserit, jotka käy sossun luukul hakemas rahat ja menee takas kottiin masentumaan. Olipa rumasti sanottu, mutta menkööt nyt kuitenki. 

POINTTI OLI; Miettisin vaan, et mikä noitten ihmisten elämässä on menny niin pieleen, et tollaseen tilanteeseen ajautuu? En nyt syytä vanhempia, koska kaikki on lähtösin omasta ittestään (joten jos joku aikuinen lukee tätä ni älkää hirttäkö mua!), MUTTA jos mä tollasessa tilanteessa oisin niin kyllä mun vanhemmat olis heti potkimas persuksille ja herättämässä mua siit itsesäälistä ja kysymässä, et mitä mä oikeen oon elämälleni tekemässä!?! Ne tekis sen rakkaudesta! Niin mun vanhemmat aina tekee kun mä oon ajautumassa väärille poluille ja just siks mun vanhemmat onki maailman ihanimmat ja parhaat! <3 

Mä en ikinä jaksais olla 5-10 vuotta kotona tekemättä mitään. Vaikka mä voittaisin rahaa loputtomasti, mä en silti vois ikinä lopettaa työntekoa. Vaiks välillä vituttaa ja ärsyttää mennä töihin, se on silti ihan parasta ajankulua ja uuden oppimista eikä oma rahakaan yhtään pahalta tunnu. Mä olen nyt jo ihan tekemisen puutteessa kun on vaan osa-aikatyö. En malta oottaa, et pääsen oikeisiin töihin, siitä tulee niin kivaa! Sitä paitsi, mun mielestä on kivaa olla oikeesti hyvä jossain. Vielä kivempaa ja parempaa mun mielestä on se, et huomenna mä oon vieläki parempi!Joka päivä oppii jotain uutta ja joka päivä on hiukan parempi jossain. Se jos joku on ihan parasta!

Nauroin just tänään yksinäni ku muistin, et onnistuin Rukalla TÖISSÄ polttamaan spagetitki pohjaan ja pahinta siinä oli et sitä spagettia oli 5kg. Kyllä mua hävetti, mut ei sitä koomisuutta voinu olla nauramattakaa, ei edes keittiöpäällikkö. En mä ollu koskaan keittäny spagettia kippipannulla enkä tajunnu et niitä oli niin paljon ettei siihen menny ku hetki ku ne oli jo pohjassa kii. :D Mut niinku joskus aikasemmin täällä sanoin, just siks mä oon olevinani nyt hyvä, koska oon uskaltanu mokata uudestaan ja uudestaan ja vielä nauraakki itelleni. Ei se elämä niin vakavaa oo. Kyl kaikki mokat ja murheet aina jotenki saa korjattu ja niist tilanteista selvii taval tai toisella. Ite ainaki just mokaamalla oon oppinu varmaan parhaiten. Kuulostaa varmaan työnantajan korvaankin tosi hyvältä, heheh. En muuten varppina enää IKINÄ polta spagetteja pohjaan. :D

Nyt mun täytyy lähtee niitten töitten metsästykseen,

heipsan!

-K-

Ajatuksia

Taas vierähti viikko. Aika juoksee aivan liian nopeesti, pelkään että mulla loppuu aika kesken! En tahdo tulla kotiin!

Mun viikkoon on mahtunut iloa, surua, pettymyksiä, onnea, normaalia arkea, töitä, ystäviä, lentoliput kohti uusia seikkailuja, sekä Aussie Day. Kaikkein onnellisemmaksi mut on tehnyt ostamani lentoliput Melbourneen helmikuun 24. päivä, jossa Daniela mua odottaa. Ihanaa! Ei olla oltu sitten Danielan Amerikka-ajan näin kauan erossa toisistamme ja mulla on niin mieletön ikävä häntä. Surulliseksi mut tekee se, että lähtiessäni joudun taas eroon ihmisestä jonka lähellä haluaisin olla...

Tosiaan kerrankin kuuntelin sydämen sijaan järkeä ja lupauduin jäämään 23/2 asti töihin tänne Perthiin. Mulla on niin ristiriitaiset tuntemukset koko asiasta. Tiedän, että tein väärän valinnan. Mä olen ollut Perthissä ihan liian kauan, pelkään, että aika loppuu kesken enkä osaa enää tehdä itseäni onnelliseksi täällä. Arjesta on tullut nihkeää, koska odotan vain uusia seikkailuja enkä osaa enää nauttia tästä hetkestä. Elämästäni on tullut odottamista ja siitä tiedänkin tehneeni väärin jäädessäni vain rahan takia Perthiin. Mä tarvitsen rahaa ja raha on kivaa, mutta ei raha ole mua koskaan ennenkään onnelliseksi tehnyt. Mieluummin olisin nyt Melbournessa, köyhänä, mutta onnellisena. Olen kuitenkin Perthissä ja onneton. Toisaalta mietin, että mitä vain valitsinkaan tein väärin. Jos todellisuudessa olisin nyt köyhänä Melbournessa valittaisin siitäkin ja kokisin morkkista miksi en voinut jäädä tänne, tunnen itseni liian hyvin. Ihmisen ei ole ikinä hyvä olla.

Mua ärsyttää ihan suunnattomasti yksi mun ystävä täällä. Hän on tosi ihana ja herttainen ja meillä on kivaa yhdessä, MUTTA mikään noista asioista ei pysty parantamaan sitä ettei häneen voi ikinä luottaa... Olen niin silminnähden pettynyt. Aina on suuret suunnitelmat, suuret puheet, mutta kun niitä pitäisi lähteä toteuttamaan ja tehdä niistä totta, koko ihminen katoaa kuin tuhka tuuleen. Hänestä ei kuulu eikä häntä näy, puhelimeen hän ei edes harkitse vastaavansa. Ollaan kuin ei oltaisikaan. Suututtaa niin vietävästi. Ikinä ei tiedä voiko niitä tapaamisia ja tekemisiä ottaa tosissaan ja joudun aina arpomaan saapuuko hän paikalle vai ei. Kun huomautan asiasta ja sanon, että hän voisi edes ilmoittaa jos ei pääsekään paikalle, että en odota häntä turhaan, hän tuhahtaa ja alkaa piikittelemään siitä kuinka häntä ärsyttää se, kun saatan itse olla 5-10 minuuttia myöhässä. Jep, totta tuokin, mutta mä sentään saavun paikalle... Aina näissä tilanteissa mietin miten äitini käyttäytyisi ja hyväksyisikö äitini tuollaista käytöstä? Äitini todennäköisesti jättäisi koko henkilön omaan arvoonsa...

Lauantaina täällä oli Aussie Day eli paikallinen itsenäisyyspäivä. Mentiin suomalaisten kanssa Swan Riverin varteen Langley Parkiin nauttimaan tuosta päivästä. Mulla oli todella kivaa. Nautin, että sain puhua suomea ja kuulin eri murteita, jopa Turun-murretta! Oli syötävää ja juotavaa, omalta osaltani ilta taisi mennä lähinnä tuota juomapuolta hoitaessa... Oli niin mahtava ilotulitus, että en ole koskaan nähnyt mitään vastaavaa! Se oli niin kaunis ja ihanannäköinen, sinne lensi monet sadattuhannet taivaan tuuliin, mutta hyvältä näytti!!! Se kesti varmaan 20 minuuttia, minkä jälkeen taidettiin lähteä takaisin keskustaan pubeilemaan. Oli ihana ilta!

Mitä Herra Brittiin tulee, hän on ihana! Jotenkin huolestuttavaa, koska hän pystyy näkemään mun lävitse aivan liian hyvin ja tietää mitä haluan. Omien sanojensa mukaan pystyy lukemaan mua kuin avointa kirjaa. Epäreilua. Mä kun taas en osaa tuota taitoa yhtään, aina menee vaan sen analysoinnin puolelle. Kuitenkin meillä on ihanaa ja kivaa yhdessä, enkä tiedä mitä tulee jatkossa tapahtumaan. Se pelottaa. Hän tulee mun luokse Melbourneen ja mä menen hänen luokse NSW:iin. Tuleeko nuo toteutumaan? En tiedä. Toivon ja odotan parasta, mutta varaudun pahimpaan.

Mun sisko on jo saarnansa antanut, mutta ei se auta. Mä en halua saarnoja, mä en kuuntele niitä. Teen mikä sillä hetkellä tuntuu oikealta. Kun joku kieltää multa jotain, haluan tehdä sen kahta kauheammin. En siksi, koska se on kiellettyä vaan siksi, että niinä hetkinä tajuan, että en halua päästää irti! Mä tykkään olla naiivi ja mulla on oikeus olla sitä. Haluan olla ja elää siellä pumpulipallossa jossa mut on kasvatettu, ei mulla ole mitään kiirettä tulla sieltä pois ja päästä siihen todelliseen pelottavaan maailmaan. Mun on hyvä olla täällä pumpulissa ja haluan vielä toistaiseksi sulkea silmäni siltä kaikelta pahalta.

-K-