So Happy Right Now!

Huh huh, nyt kuumottaa reidet ja takapuoli sen verran, et huomaa kyllä että tuli tehtyä eilen 500 kyykkyä ja 500 askelkyykkyä. Miten niin en ole tehnyt vajaan 4 kuukauteen muuta kuin käynyt lenkillä? Sen kyllä huomaa. Hirveää! Mitä meninkään lupaamaan...

Tänään oli ensimmäinen aamu koskaan, kun minä heräsin meidän huushollista ensimmäisenä. Yleensä se olen minä joka vetelen hirsiä vielä puolen päivän jälkeenkin. En enää! Se oli vuotta 2012. Mä olen ottanut uuden asenteen vuoteen 2013. Olen tehnyt listan huoneeni seinälle, jossa annan vinkkejä itselleni ja kerron miten teen itsestäni paremman ihmisen. Seinältä löytyy myös vinkkejä, millä takuuvarmasti saa perseensä liikkeelle myös sinä kaikkein sateisimpana ja synkimpänä päivänä. Ainiin ja sitten se kaikkein tärkein juttu; Tein itselleni kalenterin, jossa lasken päiviä milloin Herra Britti palaa Australiaan. No joo, taidan mä olla hiukan lapsellinen. Musta vaan tuntuu etten ole aikoihin odottanut mitään niin palavasti. Joka aamu rastitan yhden päivän ja näen heti montako pitkää päivää täytyy vielä odottaa. Nyt päiviä on jäljellä enää  14, se on kaksi viikkoa. Nyt ollaan jo niin lähellä!!!

Mulla oli tänään aamulla niin onnellinen olo, kaikki tuntui ihanalta. Ei siihen ollut mitään sen erikoisempaa syytä. Päätin vain olla onnellinen ja niin myös olen sitä. Välillä koen ihania "Ahaa-elämyksiä" , nipistän itseäni ja tajuan todellakin olevani täällä, Australiassa. Ne on ihan huippu hetkiä!!!

Aloin eilen yön pimeinä tunteina miettimään minun vuottani 2012. Viime vuosi kasvatti mua todella paljon. Se teki musta ihmisenä 10x vahvemman ja viisaamman ja sain niin paljon lisää itseluottamusta/itsevarmuutta! Tuntuu kuin olisin kasvanut vuodessa viiden vuoden verran. Välillä mietin tapahtuiko mun elämässä tosiaankin niin paljon yhden vuoden aikana. Mulle oli tosi suuri askel ottaa lopputili vakituisesta työpaikasta ja vaihtaa kahvilavaateet takaisin kokinvaatteiksi. Mua pelotti ja pelkäsin tekeväni elämäni virhettä. Pelkäsin, koska en ollut tehnyt kokintöitä yli vuoteen. Olin vaan niin kyllästynyt siihen, että en voinut enää kehittyä kahvilatyössä, ketä tahansa voisi tehdä sitä. Halusin taas oppia tekemään jotain mihin meistä kaikista ei olisi. Vuosi pois keittiöstä ei kuulosta pitkältä ajalta, mutta mulle se oli sitä, olinhan kuitenkin valmistunut koulusta vasta keväällä 2010 ja mulla oli työkokemusta vain noin vuoden verran. Sain töitä Rukalta ja pelkäsin saavani potkut heti ensimmäisen viikon jälkeen. Jännitin, että en osaa enää mitään ja möhlin vain kaiken ja teen itsestäni idiootin. Mulla ei ollut minkään näköistä itseluottamusta! 

Lähdin kuitenkin Rukalle asenteella "Teen parhaani ja sitten menen kotiin nukkumaan.". Niin mä teinkin! Tein parhaani ja mokasin, mokasin monesti. Opin myös, että mokaamalla oppii parhaiten. Kun on kerran mokannut, tietää ettei sitä halua tehdä toiste ja tietää MITÄ on tehnyt väärin. Oli monta asiaa mitä en osannut, mistä en ollut koskaan kuullutkaan ja missä tarvitsin neuvoa yhä uudelleen ja uudelleen. Monta kertaa mietin mielessäni, että en uskalla kysyä apua, koska kaikki varmasti miettii mitä teen siellä kun en osaa mitään. Tämän jälkeen mietin miten paljon mulle nauretaan jos teen kysymättä, mutta en tiedä mitä teen. Opin, että se ei ole tyhmä joka kysyy, vaan se joka ei uskalla kysyä apua sitä tarvitessaan!

Koko Ruka oli suurin askel kohti mun "uutta" elämääni täällä. Silloin en vaan koskaan tiennyt mihin tulisin vielä jonain päivänä päätymään. Sain niin paljon lisää itsevarmuutta Rukalta, mutta kaikkein tärkeimpänä aarteena pidän kuitenkin kaikkia niitä ihania ihmisiä joita sain tavata siellä. Sain niin monta uutta ystävää!!! Väitän ja tiedän varmaksi, että jos olisin jatkanut töitä kahvilassa enkä koskaan lähtenyt Rukalle, mä en olisi koskaan löytänyt tietäni tänne.

Ylitin viime vuonna itseni niin monessa eri asiassa enkä koskaan olisi uskonut, että musta todella on tekemään ne kaikki asiat. Lähdin yksin Australiaan, vaikka en edes tiennyt missä Australia on, en osannut englantia nimeksikään, en tiennyt yhtään mitä odottaa, mikä mua täällä odottaa, mä vaan lähdin. En kadu lähtöäni hetkeäkään! Monet asiat varsinkin paikallisessa keittiössä on tuottanut mulle erittäin paljon ongelmia. Kun ei osaa hyvää englantia eikä muista yhtään mitään ruokasanoja, työnteko voi olla hyvinkin hankalaa. Turhauduin joka kerta kun tiesin, että olisi taas aika lähteä töihin. Välillä tunnen yhä edelleen itseni totaaliseksi idiootiksi. Mun työkaverit on kuitenkin aivan mahtavia ja ne aina vitsailee sillä, kun mä en tiedä kaikkia sanoja. Esimerkiksi simpukat...Peter jaksaa edelleen kiusata mua siitä miten ensimmäisellä kerralla lausuin sanan mussels. Jotenkin väänsin musselsien uun, aan sijaan yyksi ja nyt saan jatkuvasti kuulla siitä. Mutta ei kaikkea voi tietää ja NYT varmasti muistan musselsien lausumistavan koko loppu elämäni. Hhaha! Olen saattanut itseni useasti noloihin tilanteisiin ja tuntenut itseni tyhmäksi yhä uudelleen ja uudelleen. Olen ollut turhautunut, pettynyt ja surullinen ihan liian monta kertaa ja itkenyt aivan liian monet kyyneleet. Mua ei haittaa! Australiaan lähtö oli mun elämäni paras valinta!

Edessä on sata ovea, tuhat tietä.
Valitse sydämelläsi, punnitse tunteella,
käytä hiven järkeä.

Ovet on tehty avattaviksi,
tiet tallattaviksi, elämä elettäväksi.
Jos erehdyt uskalla itkeä, uskalla nauraa,
uskalla muuttaa suuntaa.

Ei mikään kasva ilman vettä,
ei ihminen kypsy kyynelittä.
Mutta silti odota parasta,
äläkä pelkää pahinta,
niin saat mitä ansaitset.

-K-