Tajusin juuri, että mä olen ollut nyt yli 3 kuukautta täällä!
Se kuulostaa kauhean pitkältä ajalta... Mutta tuntuu etten mä ole nähnyt vielä
juuri mitään! Tuntuu siltä kun olisin vasta tullut tänne, mutta silti mun sydän
on niiiiiin Australian omaa! Ajatuskin siitä, että joskus täältä pitää lähteä
pois saa kylmän hien virtaamaan, sydämen tykyttämään lujempaa ja kyyneleet
silmiin. This is my home now!!!
Mä en nyt jaksa kovin tarkkaan kertoa mun synttäreistä
täällä. Tai oikeastaan ei ole mitään kovin kiinnostavaa kerrottavaa. Oltiin
Cantonissa koko ilta, syötiin ja juotiin. Humalluttiin. Pidettiin hauskaa! Vaikkakin
olen kiitollinen siitä, että saan sieltä aina kaiken ilmaiseksi niin pakko
sanoa, että sitä ruokaa maistaessani ensimmäisenä mietin, kuka on kehitellyt
ruokalistan?! Saatan olla kamala ihminen, mutta se ruoka ei maistunut miltään.
Esillepano oli kyllä todella hieno ja näyttävä. Se ei aina riitä. Siitä ruoasta
olisi saanut taivaallista, jos sen olisi valmistanut eri tavalla. Esim.
kyseisen paikan arancinit... Tiedän, tämä on ihan huono esimerkki, mutta
kuitenkin. Vaikka sen herkullisen rapean kuoren uittaisi suolassa, se ei
pelastaisi sitä mautonta sisältöä. Niiden valmistus oli mennyt metsään jo
taikinaa valmistaessa. En mä tiedä valmistaako ne ne silmät kiinni suoraan
jonkun ohjeen mukaan, maistamatta miltä se maistuu. En mä keksi muutakaan selitystä
sille mauttomuuden määrälle. En mä nyt tietenkään voinut Tonylle sanoa, että se
ruoka oli ihan hanurista, koska se on mun kämppis. Se on myös kyseisen
ravintolan manageri ja sillä taatusti on mahdollisuus vaikuttaa ruokalistaan.
Etenkin makuihin!!! Kiitos, olen puhunut, nyt voin lopettaa tämän kokki
saarnauksen.
Eilen työpäivän päätteeksi jäin mun työkavereiden kanssa
meidän työpaikalle istumaan iltaa. Mulla oli niin hauskaa niiden kanssa!!! Kaikki
haukkui meidän keittiöpäällikön lyttyyn. Kaikki inhoaa sitä, kukaan ei tykkää
siitä. Ne sanoi mulle, että kaikki huomaa sen, että se on mulle ihan pehmo.
Erilainen kuin muille. Mä tiedän sen olevan totta, joten enhän mä voinut sitä
kiistää. Se kuulemma lähettelee jotain pervoja viestejä meidän yhdelle
tarjoilijalle ja silti se aina puhuu mulle paskaa juurikin tästä kyseisestä
tarjoilija tytöstä. En mä kyllä sitä voinut niille kertoa...
Tänään meillä olisi työpaikan juhlat, meidän työpaikan
kattoterassille, pooleineen ja grilleineen. Tiedän, olen tylsä ja tyhmä, mutta
mä en vaan oikeasti jaksa mennä sinne. Mä en jaksa olla joka päivä kännissä ja
krapulassa. Eilenkin mun piti juoda vaan yksi, mutta aina ennen kun mun lasi
oli edes tyhjä, oli Peter jo täyttänyt sen uudestaan. Loppujen lopuksi olin
kotona ennen 4 aamuyöllä. Se siitä yhdestä.
Miksi se on aina niin, että siellä missä mä olen, on
taatusti draamaa? Mä en enää pysy itsekään kärryillä mitä tässä huushollissa
tapahtuu. Tonyn ja Haydenin välillä on ollut koko ajan jotain kränää. Haydenin
pitikin kuulemma mennä vaan Jouluksi Brisbaneen ja tulla viikon päästä
takaisin, mutta nyt Tony savusti just Haydenin ulos meiltä, sen omasta kotoa.
Käsittämätöntä! Hayden ei kuulemma saa tulla tänne enää viikon Birsbanessa olon
jälkeen. Heräsin aamulla ja Hayden oli pakannut kaikki tavaransa ja lähtenyt.
Sanaakaan mulle sanomatta. Mä luulin, että me nähtäisiin vielä kun se tulee
takaisin. Mä luulin, että tämä oli mun koti, mutta todellisuudessa mulla ei ole
mitään käsitystä mitä täällä tapahtuu... Mä haluisin vaan mennä ajassa
taaksepäin, että voisin herätä aikaisemmin ja jotta voisin halata Haydenia,
toivottaa sille hyvää joulua ja sanoa sille heippa. Mä olen suorastaan tyrmistynyt
koko jutusta. Tyrmistynyt myös siitä, että Anneli tiesi tämän kaiken ennen mua
vaikka MÄ asun täällä... Epäreilua! Hayden ei ole ollut vielä päivääkään poissa
ja mulla on sitä ikävä jo nyt! Mä oon ihan masentunut koko jutusta. Äsken menin
Haydenin sänkyyn makaamaan ja tirautin parit kyyneleet. Toivon, että me nähdään
vielä kun se tulee takaisin.
Mua on kyllä jotenkin viime päivinä alkanut ahdistamaan koko
Perth! Tosissaan. Mä haluan pois täältä. Ahdistaa, että mä olen vaan jumittunut
tänne vaikka mulla on vielä niin paljon nähtävää muualla. Katsoessani kuvia
itärannikolta, mä tulen kateudesta vihreäksi. Alkuperäisen suunnitelman mukaan
mun pitäisi olla siellä vajaan viikon päästä. Vajaan viikon päästä löydän silti
itseni yhä täältä.
Toisinaan mietin,
miksi edes tulin Perthiin. Miksi? Myönnettäköön, en mä tänne olisi tullut ellen
olisi tavannut Joshia Sydneyssä, ihastunut siihen ja tiennyt, että se asuu
täällä. Mä kirjaimellisesti juoksin sen perässä. Ei mua haittaa. Mä tekisin sen
koska vaan uudelleen! Voin sitten vanhana kiikkustuolissa miettiä miten juoksin
nuorena flikkana ympäri Australiaa jonkun miehen perässä. Ei se mun mielestä
kuulosta yhtään hassummalta, vaikka moni varmasti ajattelee, että mä vaan
tuhlaan aikaani täällä. Mitä mä en miesten vuoksi tekisi? Niimpä!
Noh, sitten syy siihen, miksi mä olen täällä edelleen? Josh tosiaan muutti takaisin Englantiin about
2-3vk sen jälkeen kun mä muutin Perthiin. Se ei ollut kertonut mulle, että sen
visa umpeutuu... Mä olen jumittunut tänne siksi, koska nyt mä vuorostaan odotan
milloin Josh tulee takaisin Australiaan. Mä olen odottanut, odottanut,
odottanut, odottanut, odottanut ja odottanut. Aina se sanoo tulevansa "pian".
Kun mä kysyn mikä on "pian"? Vastaus on, pian. Totuus ei ole niin
karu miltä se kuulostaa. Josh ei itsekään tiennyt ennen torstaita milloin on
"pian", koska se odotti toisen vuoden visaansa eikä tiennyt milloin
se saa hyväksynnän.
Yli 2 kuukauden "pianttelun" jälkeen voin onnellisena
sanoa, että mun kannatti olla kärsivällinen ja odottaa. Nyt on koittanut se
aika, kun "pian" on vihdoin saanut päivämäärän. Josh on tulossa
takaisin uudeksi vuoksi tai heti uuden vuoden jälkeen, riippuen lennoista. Mä
voisin alkaa itkemään onnesta! Viimein mun odotus palkitaan! Se joka sanoo,
että mä en ole kärsivällinen ihminen, on väärässä. Mä en halua kuulla enää
olevani kärsimätön. Seuraavaksi lähdenkin todennäköisesti juoksemaan
itärannikolle Joshin perässä tai sitten parin viikon päästä haukun sen täällä
pataluhaksi ja manaan itseäni siitä, että olen odottanut sitä täällä niin kauan
ja se paljastuukin ihan paskaksi. Miten ikinä käykään, mä en kadu mitään
tekemääni! Ilman niitä kaikkia tekoja mä en olisi se ihminen, joka mä olen nyt.
-K-
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti