Taas onnellinen!

Tänään mulla oli ensimmäinen työhaastattelu Ausseissa. Noh puihinhan se meni! Mutta niin tyhmältä kun se kuulostaakin, mä olen iloinen siitä! Musta tuntuu et molemmat meistä tuotti pettymyksen toisilleen. Mun hakemuksessa kyllä lukee, että mä olen kiinnostunut kaikenlaisesta työstä, mutta eilen kun sain puhelun sieltä, mä jotenkin oletin niiden hakevan kokkia. Tarjoilijaahan ne sitten kuitenkin haki. Vaikka mä olenkin koko ajan sanonut etten halua kokin hommia tehdä, se oli mulle jotenkin tosi suuri pettymys kun ne haki tarjoilijaa eikä kokkia.

Ne olis kyllä mut sinne huolinut, MUTTA ne olisi halunnut mun jäävän sinne pitemmäksi aikaa (6kk tai vastaavaa). Minä kun töräytin olevani täällä vaan max. 2kk, sanoi hän mulle että heidän listallaan olevien 65 oluen perinpohjaiseen oppimiseen menee noin 5 viikkoa ja jos mä olen siellä vaan 2kk töissä niin jää enää kuin muutama viikko sen jälkeistä työskentelyaikaa. Mikä taas tarkoitti sitä, että ne ei jää siinä periaatteessa mitään voitolle, koska mun lähdettyä täytyy etsiä taas uusi työntekijä jolle opettaa taas kaikki alusta. Siinä sitten yhteisvoimin tuumattiin, että parempi jos mä en sinne mene.

Mä en tiedä miksi, mutta ton haastattelun jälkeen sain jotenkin todella hyvän mielen. Mun olisi varmaan oikeesti kuulunut olla ihan surullinen ja itku kurkussa, mutta mun päivä jotenkin pelastui. Pitkästä aikaa oon ollu tosi hyvällä tuulella täällä enkä stressaa töistä. En mä tiedä miksi. Ehkä se johtuu osittain siitä, että isi sanoi mulle eilen Skypessä etten saa murehtia täällä, että mä oon tullut pitämään tänne hauskaa ja mun pitää ottaa kaikki ilo irti täällä olosta. Mun iskä on kyllä aina oikeessa ja sen oon oppinut, että se tulee myös aina olemaan oikeessa! Vaikka isi niin "vastusti" mun tänne lähtöä, tiesin että tulee olemaan musta vielä ylpeä!

Mitään muuta mä en sitten tänäänkään oo saanut aikaiseksi. Mä en ole lähettänyt tänään yhtäkään työhakemusta, kuin vapauttavalta ja loistavalta tää tekemättömyys onkaan tuntunut. Mutta toisaalta, mun on ehkä lähdettävä täältä parin viikon päästä pois jatkamaan matkaa johonkin muualle, todennäköisesti Brisbaneen Danskun luokse jos niitä töitä ei ala pikkuhiljaa ilmaantumaan. Pian oon tuolla kadulla kerjäämässä "kerjäläis" lappu kourassa rahaa ja nukkumapaikkaa. Siitä onkin vielä tässä vaiheessa hyvä heittää läppää, kun ei tosissaan tarvitse siellä kykkiä.

Tänään oon jotenkin ollut vaan niin onnellinen etten melkeen usko tätä itsekään. Kaikki on ollut taas hetken ihanaa! Muistin taas miten hyvältä stressaamattomuus tuntuu!

Juttelin tänään Vilin kanssa Skypessä ja uskomatonta miten lähellä sitä tunsin olevani! Hetken tuntui siltä kun olisin sen vieressä ja voisin halata sitä. <3 Mä olen niin onnellinen siitä, että Vili tulee tänne parin kuukauden päästä kattomaan mua. Mä varmaan itken onnesta kun menen sitä vastaan lentokentälle ja surusta kun menen sen sinne hyvästelemään... Niin ellei se sitten rakastu tähän maahan myös ja jää tänne! Mä olen niin kiitollinen mun ystävistä, ne on maailman parhaita ystäviä mitä maa päällään kantaa! <3 Kyllä ne oikeet ystävät siellä kotona mua odottaa!

Nyt loppus juttu kesken enkä jaksa enempää sit lötistä tällä erää.

-K-