Elä elämäsi hymyillen, hymyile läpi kyynelten!

Soitin lauantaina mun työpaikalle vielä, ku unohdin kysyy et saanko työvaatteet sieltä vai tarviinko omat ja ne sano sieltä et mä tarviin omat. Miten hienoa! Ei mul oo täällä mitään työvaatteita, kengistä ja veitsistä puhumattakaan. Enkä mitenkään onnistuis saamaan niit maanantai aamuks mistään. Jotenki aattelin automaattisesti et saisin ne sieltä, ku Suomes aina saa työvaatteet työpaikalta...

Ei niilt hyvää herunu ku pamautin ettei mul mitään työvaattei oo... Tunsin itteni täydelliseks idiootiks, ku mul ei oo niitä. Mut mist mä voisin tietää? Ja nyt ne varmaan antaa mul samantien potkut sieltä, ku mitä hittoo mä sinne sinisin palloileen ilman työvaattei, hohhoijaa...

Toi työvaateshow oliki sit piste iin päälle mun järjettömän suureks kasvaneelle koti-ikävälle ja murruin ihan täysin. Mua alko ahdistaa koko tääl oleminen ja se et mun englanti takkuilee VIELÄKIN ihan liian paljon ja tuntuu etten tuu ikinä oppimaan yhtään mitään. Vaiks faktahan on se, et jos en ite usko itteeni, MIKS KUKAAN MUUKAAN USKOIS? Halusin vaa kotiin täältä ja takas mun helpon elämän Suomesta! Ahdisti kaikki niin et tuntus et seinät kaatuu niskaan. Tuntu siltä, et on pakko saada olla hetki yksin ja aikaa omil ajatuksille. Lähdin lenkille ja mä vaan itkin ja itkin, eikä siit meinannu tulla loppuu millään. Juoksin ilman päämäärää niin kovaa ku jaloistani ikinä pääsin ja kostin ikäväni itelleni juoksemal veren maku suussa.

EilenKÄÄN ei ollu yhtää hyvä päivä. Kiitos työvaate ja -kenkä stressin... Aamul lähin heti metsästämään työkenkii taas vaihteeks, mut täl kertaa MÄ LÖYSIN NE!!! Ne on iha helkkarin rumat, viel rumempii ku Suomest saa ja ne makso 170 dollarii. Tääl ne osaa kyl kiskoo ihan kaikest! Mut pakko ne oli ostaa, ku en mä millään Converseil/avokkail saatika flipflopeil voi töihin mennä... Ihan sama, se on vaa rahaa. Pääasia et ne löytys ja sain yhen kiven vieritetty pois sydämeltäni.

Illal kaatu taas seinät niskaa ja piti lähtee lenkil selvittämää omaa päätään ja taas tuli niin paljon parempi mieli ku sai raitist ulkoilmaa.... Ja kotiin päästyäni mä innostuin pesemään pyykkei oikeen olan takaa. Tai oikeesti tein sen siks, koska mua on nyt peloteltu tääl olevist lutikoist niippal et kävin ostamas isoi minigrip pusseja ja sulloin kaikki puhtaat vaatteet niihin, ettei lutikat pääse munimaan mun vaatteisii. Tääl Ausseis kuulemma muhii lutikoi hostellien sängyis ku viimest päivää, hyi helkkari. Oli pakko ottaa kuvamateriaalii mun uuteen uskoon laitetust "vaatevarastost". Tää on kyl niin kätevää oikeesti, kaikki on niin järjestykses ku yhdes pussis on alusvaatteet, toises topit, kolmannes sortsit, neljännes jumppavaatteet, viidennes pitkähihaset jne. JA noi vie rinkas pal vähemmän tilaa, ku ne on ni ilmatiiviit, kätevää!

Vähänkö surullista, täs on lähes tulkoon mun koko omaisuus täällä!

Nyt on munki vaatteet lutikoilt suojassa!

Nukuin koko yön koiranunta, ku stressasin, stressasin ja STRESSASIN. Vahtisin kelloo koko ajan, et montaks tuntii mul on viel aikaa nukkuu...

Tänään aamulla olin ihan hermona ja valitin etten haluu mennä töihin, ku Anneli ja S & J olis ollu tyytyväisii työpaikasta. Mut mä vaa valitin. Valitin. Valitin. Sen mä ainaki osaan hyvin!

Matkal töihin mietin, et en mee sinne työpaikal asti enkä ilmota mitään niille. Mikä nössö! Mut miettikää, mä KÄVELIN töihin, mä en ikinä, koskaan, milloinkaan, kuuna päivänä tekis sitä Suomes. Ja matka kestiki viel 30min. Mun patalaiskuus on ainaki kadonnu tän reissun myötä ellei muuta muutost mus oo tapahtunu.

Kuitenki mä menin töihin asti ja ei ne työvaatteet ollukaa niil mikää ongelma. Oikeesti se sano mul puhelimes, et tuu tänne ja katotaan mitä asial tehdään. Mut emmä vaa luottanu itteeni sen verran et olisin pystyny uskomaan kuulleeni oikein. Mä ite teen aina kaikest ongelman! Pitäis vaa muistaa aina tää sanonta ku teen asioist päässäni suurempii ku ne oikeesti on "Jos alat ajattella, että tuossa on ongelma, pysäytä itsesi. Tuo ajatus on se ongelma." Mikä draamaqueen!

Mun eka työpäivä meni hyvin! Luoja miten onnelliseks tulin, ku sain OIKEEN veitsen käteeni ja sain tehdä OIKEET ruokaa! Muistin taas miks rakastan tätä ammattii, vaiks mä aina aika-ajoin manaan tän koko alan alimpaan helvettiin... Silti mä vaa oikeesti rakastan tätä liikaa lopettaakseni! En ollu tänää töis ku 4,5h mut sain jo nostaa annoksiaki ja sit lähinnä misasin ja kattelin ympärilleni ja mul kerrottiin asioi ja toimintatapoi. Sain maistaa kalmarii, se oli niiiiiiii hyvää! Kummakos ku se oli fritattuu sellasta, mut hyi hitto se näyttä raakana niiiii ällölt. Siel oli listal kans jotain ihme palluroi, mut mul ei vieläkää selvinny mitä ne oikeesti oli enkä kehdannu enää kysyy ku se oli jo kerran sen selittäny, mut meni se hiukan ohi. Ne näytti raakana ihan kookoshiutaleil kuorrutetuilt karkeilt. Mut ei ne kyl sellasii ollu... Ehkä mul viel jossain vaihees selvii mitä ne on. :D Sit se keittiöpäällikkö oli hämillään, ku en ollu koskaan nähny jotain sientä mitä ne käyttää tääl. Se oli ehkä 3mm paksu, joku 10cm pitkä valkonen madon näkönen pötkylä, en kyl pysty muistaa senkään nimee.

Mul alkaa työt kunnolla siis vast viikonloppuna tai ens viikolla, kun se keittiöpäällikkö on saanu uudet työvuorolistat tehtyy. Mut sovittiin, et mä oon siel nyt Jouluun asti, eli elämä Perthissä jatkuu! Aijoo, siel ravintolas on yks ehkä 22-25v poika myös töissä, ketä ei myöskää oo mestari englannis. Mut se on kyl viel surkeempi tapaus ku minä, se ei ollu ymmärtäny sen vertaa et sen piti mennä viime lauantai töihin ja se oli vaan kotona ollu tyytyväisenä ja tänää se vaan selitti ettei hän tienny et hänen piti edes tulla töihin. Voi toista. Mä olin kyl niin huumas siellä, ku sieltä sai syödä iha oikeeta RUOKAA ja vettä, mehuu, kahvii/teetä sai juoda iha ilmatteeks!!!

Me siivottii tänää!!! 

Miettisin töissä, et on tää mulle kyl aikamoista koulua koko reissu. Hyvällä tapaa! Hyvä et osaan kieltäkään kunnolla ja sit oon viel töissä työpaikassa missä puhutaan englantii. Tänään tuli ekaa kertaa sellanen olo et "Vähänkö oon ylpee itestäni!". Mä en oikeesti ikinä edes ite uskonu, et mul on munaa lähtee tänne. Niin kovasti ku halusin tänne lähtee, olin melko varma et tä jää pelkäks puheeks. Luojan kiitos olin niin tyhmä ja varasin lennot hetken mielijohteest!!! Mitäköhän mun pääs oikeen sillon liikkus ku varasin lentoi kielitaidottomana maailman toisel puolen? En mä oikeesti sillon edes ymmärtäny mitä tein. Mä vaan tein mikä sil hetkel tuntus hyvält idealta. Ja tääl sitä nyt ollaan! Elossa! Isil on aina tapana sanoo "Kyl se elämä viel iloks muuttuu." ku mä oon taas syystä tai toisesta heittäny hanskat tiskiin. Taas kerran voi todeta et mun isi on AINA oikees!!! Sitte vanhana voin kiikkustuolissa keinuessani kertoo mun lapsenlapsilleni miten hieno kokemus tää oli!

Kotiin kävellessäni mä taas pohdiskelin päässäni vähän lisää syntejä syviä ja tulin siihe tulokseen, että vaiks mä kuin väitän etten oo rutiini-ihminen, ni kyl mä oon! Okei, no en muun suhteen, mut TYÖPAIKAN suhteen mä kylläki oon. En mä vaan muuten osaa arvostaa vapaa-aikaa... Aina kotona työssäkäyvänä ajatteli, et kuin siistiä ois vaan hengailla päivät pitkät ja olla tekemät mitään, mut ei tä nyt kyl ihan mun juttu taida olla. Mä kaipaan sitä, et jonain aamuna vituttaa aivan mielettömästi mennä töihin ja toisena päivänä on ihan huippua ku pääsee töihin! Vapaa-päivät tuntuu ainaki miljoona kertaa paremmilta, koska niit ei oo koko ajan, vaan ne on  ANSAITTUJA! Must tuntuu, et alan nyt vast pikkuhiljaa ymmärtämään et mä ylipäänsä oon oikeesti täällä! Mä oon kai vähän niinku pieni tyttö eksyksissä elämässään, yksin suures maailmassa etsimässä itseään. :D Niin typerää, toisena päivänä tunnen olevani maailman onnellisin ihminen, ilosta, onnesta ja hymystä ei meinaa tulla loppuu millään ja toisena oon ku myrskyn silmä, itkee vollotan "surkeeta" elämääni. On se mun elämä vaan niin draagista täällä! Uskon kuitenki siihen, et tä kokemus kasvattaa mua ihmisenä!

-K-