Elämä on sitä mitä siitä teet

Miltä tuntuu, kun ei koskaan tiedä mitä tulee seuraavaksi tapahtumaan? Kun matkalla ei ole mitään selkeää määränpäätä? Kun ei tiedä missä on viikon päästä, kuukauden päästä tai puolen vuoden päästä? Vai onko olemassa enää ollenkaan? Se tuntuu saman aikaan hyvin kiehtovalta, kutkuttavalta ja hyvin pelottavalta. Se saa minut haluamaan nähdä tarkemmin mitä on edessä. Olen huomannut tunkevani nokkani hyvin usein paikkoihin missä on vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Pidän siitä, että elämässä on koko ajan toimintaa. Toimettomana olo saa useimmiten oloni turhautuneeksi ja alan miettimään asioita liikaa. Tuntuu, että olen viimein löytänyt itsestäni sen seikkailijan. Seikkailijan joka ei halua pysähtyä vaan pysyä liikkeessä.

En tullut Australiaan voidakseni itkeä tuntemaani pelkoa, jännitystä, kauhua, surua tai ikävää. Enhän? Tulin voidakseni kohdata jokaisen pelkoa aiheuttavan tunnetilan silmästä silmään,  voittaakseni omat pelkoni, ylittääkseni rajat ja itseni. Kasvaakseni vahvemmaksi ihmiseksi sisältäpäin. Tein sen osittain jo pelkästään tänne lähtiessäni. Kun jotain saavuttaa, haluaa aina vain enemmän ja enemmän. Kunnianhimo ei lopu tavoitteen saavutettaessa. Se ei lopu koskaan. Se on loputon. 

Ensin luulin, että en oikein vieläkään ole saanut tarpeeksi itseluottamusta matkustaakseni ja jatkaakseni matkaani yksin. Ajatus siitä, että seison yksin 1,4 miljoonan henkilön suurkaupungin lentokentällä ja olen nostamassa kytkimen jälleen kohti suurta tuntematonta, saa jalkani vapisemaan. Minne olen menossa? Mikä minua odottaa? Jälleen miljoonia kysymyksiä mielessä, joihin lähden etsimään vastauksia. Viimein tiedän olevani valmis.

Niin säälittävältä kuin tämä kuulostaakin, olen kuluneiden neljän kuukauden aikana oppinut maailmanmenosta enemmän kuin koko elämäni aikana. Maailman historiasta, maantieteestä, yleissivistyksestä etc. Eniten olen kuitenkin oppinut englanninkielestä; enemmän kuin opettajat ovat osanneet minua 12 vuoden aikana koulussa auttaa. Silti minulla on vielä niin paljon opittavaa, ihan kaikesta.

Minun on opittava siihen, että elämäni täällä on jatkuvaa uuden oppimista, tutustumista ja jäähyväisiä. Miksi nuo kaikki ihanat ihmiset, eivät voi pysyä koko ajan matkassa? Vihaan jäähyväisiä ja ihmisistä luopumista. Se on asia missä myönnän olevani erittäin huono. Olen tunneihminen eikä järki yleensä jaksa pysyä perässä. Teen aina mitä sydän sanoo, en mitä järki sanoo. Saan hyvin usein kuulla asiasta ja tiedän monesti itsekin tekeväni periaatteita katsoen väärin kuunnellessani järjen sijaan sydäntäni, mutta minulle sydän on aina se kaikkein vahvin. Se mitä sydän sanoo, on loppu peleissä kuitenkin aina oikein. Jos pettyy, tietää olleensa mukana sydämen kanssa, täysillä. Jos tulee onnelliseksi, tietää että onni on todellista. Saavuttaakseen haluamansa, on otettava riskejä!

En jäänyt rannalle ruikuttamaan Annelin lähtöä. Olen nauttinut niin paljon olostani yksin. Ihanaa kun ei tarvitse olla kenestäkään riippuvainen vaan saa mennä omilla ehdoilla. Laitoin heti maanantaina tuumasta toimeen, otin itseäni niskasta kiinni ja otin yhteyttä yhteen tyttöön jonka tapasin asuessani hostellissa. Sovimme tapaamisen eiliselle. Menimme kahville ja Kings Parkiin nauttimaan kesäpäivästä. Se oli kivaa ja nautin olostani, muistin taas miksi rakastan olla täällä.

Selätin yksin matkustamisen alkushokin alle vuorokaudessa. Pysähdyin ajattelemaan, että Herran Jumala jos minulla oli munaa lähteä yksin Australiaan, minulla on oltava munaa myös matkustella ja nauttia elämästäni täällä yksin. Huomasin, että ei maailma olekaan niin synkkä ja paha miltä se oli edellisenä päivänä näyttänyt. Eihän minulla ole mitään hätää!!!

Tänään olinkin taas jo häntä koipien välissä. Kumma juttu miten nuo mielialat vaihtelee päivittäin niin hurjasti. Tiedän kuitenkin mielialani johtuvan vain kylmästä säästä ja sateisesta päivästä joka ei houkuttele lähtemään ihmisten ilmoille. Onneksi huomenna mielialani on varmasti jo paljon normaalitasonkin yläpuolella.

Olen lipsunut ja pettänyt varmaan kaikki uudenvuoden lupaukseni. Surullista, mutta täysin totta! Lenkillä ennen tätä päivää kävin viimeksi viime perjantaina. Ravintolassa söin jättikokoisen kanahampurilaisen, ranskalaisilla ja Coca-Colalla sunnuntaina, kun mentiin syömään Annelin läksiäisiksi. Myös kyykyt ja vatsalihakset möhlin jo aikapäiviä sitten. Eilen ollessani kahvilassa join Coca-Colaa ja söin aivan ihanan caramel slicen, se oli niin hyvää ja taatusti jokaisen kalorin arvoinen!!! Leipääkin ostin yhtenä päivänä, koska sen piti olla ruisleipää. Sain kuitenkin pettyä ja todeta sen olevan vaaleampaa kuin suomalainen sekaleipä, joten päätinkin jättää sen leivän jälkeen leivän taas kokonaan pois. Naudanlihankin syömisen suunnittelin jättäväni kokonaan pois, mutta vain siitä syystä, että en enää pidä siitä. Sekin on alkanut maistua ihan kaamealta, eläimeltä... Kaloreitakaan en ole jaksanut laskea enää viime lauantain jälkeen. 

Kaikkien näiden epäonnistumisien jälkeen ajattelin, että hitot minä jaksa niitä enää noudattaakaan. Tänään olen koko pitkän päivän lukenut erinäisiä urheilu/fitness/tsemppaus -blogeja ja löysin innostuksen yrittämiseen uudelleen. Sain niin hirveän inspiraation onnistua taas, että ei mitään rajaa! Lähdin lenkille ja juoksin spurtteja niin pitkälle kuin jaksoin ja kävelin hetken kunnes spurttasin taas. Tuntui niiiiiiiiiiiin sanainkuvailemattoman hyvältä kun tunsin kuinka hiki kirjaimellisesti valusi. Ihanaa! Otin vanhan käytäntöni takaisin käyttöön ja hoin itselleni mielessäni, että jaksan niin kauan kun en sano ääneen, että en jaksa. Jokainen askel on kalori pois! Muistin taas jonkun viisaat sanat; Se ei ole luuseri, joka kerran lipsuu vaan se joka lakkaa yrittämästä!

Seuraavaksi voin ilokseni kertoa, että se ihme vaalennussuihke jonka ostin viime viikolla on tosiaan saanut ihmeitä aikaan... Kirjaimellisesti ihmeitä! Olen vieläkin ihan häkeltynyt miten mahtava tuote se on. En itsekään uskonut sen toimivuuteen lainkaan. Juurikin tuon asian takia ärsytti että se maksoi 18 dollaria, sillä tiesin heittäväni rahat Kankkulan kaivoon. Nyt jälkikäteen ajateltuna, olisin valmis maksamaan tuosta tuotteesta tupla hinnan, koska olen ollut aivan haltioissani sen toimivuudesta. Olen edelleen haltioissani! Harmittaa niin, että en äkännyt ottaa ennen ja jälkeen kuvia. Tosiaan tuote lupasi näkyviä eroja noin 10 käyttökerran jälkeen. Itse huomasin pienen, mutta kuitenkin silminnähtävän eron jo ensimmäisen käyttökerran jälkeen. Kolmannen käyttökerran jälkeen olin jo kirjaimellisesti BLONDI!!! Nyt olen superblondi ja olen käyttänyt tuotetta noin 7 kertaa. Lähtötilanteessa juurikasvuni oli siis todella tumma maantienharmaa, joka näytti suoraan sanottuna törkeältä muuten vaaleassa tukassa.

Maanantaina kävin laittamassa myös uudet ripsienpidennykset ja nämä ovat taas aivan ihanat. Nyt elämä on yhtä juhlaa, kun on uudet ripset ja olen aivan rakastunut myös "uusiin" hiuksiini. Ainiin, huomenna vihdoin ja viimein on koittanut myös aika kun Herra Britti laskeutuu Australian maankamaralle. Ihanaa, olen aivan onneissani ja innoissani!!! Toki ei varmasti heti huomenna nähdä, mutta hän on viimein täällä, samassa maassa ja kaupungissa kuin minä. Im soooo excited!!!

Loppuun vielä kappale, jonka löysin vahingossa Youtubesta. Rakastuin välittömästi! Nauttikaa!

Nouu, en pysty lataamaan sitä, mutta käykää kuuntelemassa se täältä, aivan MIELETÖN! <3



Nite, nite xoxo

-K-