Känkkis -päivä

Tänää mä oon taas iha känkkis, känkkäränkkä. Tätä mä just tarkotan sel ku sanoin, et yhtenä päivänä oon maailman onnellisin ja toisena päivänä kaikki onki "päin perset". Aamul jo nousin vääräl jalal sängyst, tai oikeestaa päiväl. Tääl oli koko eilinen päivä/ilta/yö hotter than lava niinku mun työkaveri, Peter sanoo aina kaikest. En pystyny nukkuu ja pyörisin hereil viel puol 6 aikaa aamul, millon mun oikeesti pitäis olla jo valmistautumas heräämisvaiheesee... Heräsin sit vast ennen 2 iltapäiväl ja mua suututti niin vimmatusti, et olin missannu jo puolet koko päiväst! Mun piti aamul mennä lenkin ja käydä sen jälkee Ikeas ja siivota tää huusholli. MUT ku pääsin sängyst ylös ja katoin kännykkää ni Stuart, meijän keittiöpäällikkö oli lähettäny viestin et voinko tulla illaks töihin...Great!

Olin eilen luvannu Tony, mun toisel kämppiksel et lähetää tänää illal ulos, koska niitten keittiökäsi oli tänään viimest päivää niillä töis ja koko ilta tulis olemaan mullekin ilmanen. No arvatkaa vaa ottiks mua pattiin ku en päässykää ilmasenviinan -bileisii!? Olisin tietty voinu kieltäytyy töist, mut sit aattelin et mul tulee kuitenki jossain vaihees se vaihe, et mul ei oikeesti oo rahaa! Ni mielummin teen niit töitä nyt, ku sitä rahaa on viel jäljel eikä kysees muutenkaa ollu ku 4-5h vuoro. Pakko mun on myöntää nyt, et ennen ku edes näin sitä viestii aamulla ni mietin mielessäni, et jaksankohan lähtee illal ulos ku olin aamul jo valmiiks niin väsyny. Mut pakko sanoo myös se, et ihan taatusti olisin joka tapaukses itteni sielt bailuist löytäny, koska eihän ilmasest viinast voi kieltäytyy!

Koko aamupäivän mä vaa masistelin ja rypesin itsesäälis kotoo, kirjaimellisesti. Onneks ulkoo sato vettä koko päivän, koska sit vast oiski ärsyttäny mennä töihi jos ois ollu ihana auringonpaiste ja +30! En mä olis sit sinne Ikeaankaa enää kerinny ku tosiaan nousin vast siin iltapäiväl. Tänää tuli taas ihan kauhee ikävä kotiin ja ois vaa halunu olla omas kotoo isin ja äitin helläs huomas. Nähdä Even ja Anniinan ja olla vaa meijän perheen kans kotona ja syödä kaikkii ihanii herkkui ihan niinku ennen vanhaa. Mul on niin ikävä sitä tunnet, et mä makaan kotisohval ja mietin "ahhhhhh, ihanaa vaa olla KOTONA".  Ja mul on ikävä sitä, et oon kotona ja ensimmäisenä ku äiti tulee töist kotiin, se alkaa valittamaan. Mul on ikävä sitä, ku isi sanoo etten saa mitään ikinä aikaseks ja sitä ku me tapellaan olemattomist asioist Even ja Anniinan kans. Ikävä sitä, et isi ja äiti valittaa, ku en jaksa imuroida ja sitä ku isi sanoo et mun pitäis pestä mun auto. Ja sitä, et oon tuulettanu ja vaihtanu lakanat omaan sänkyyni  ja  ku käperryn sinne ihanalt tuoksuvien lakanoitten sekaan. Sitä et, aamul herään ja mietin et "Vihaan asuu tääl, haluun muuttaa pois!", koska mä en ikinä tienny miten hyvä mun oikeesti oli siel olla! Kaikki, ihan kaikki oli valmiiks tarjottimel! 

Siitäki huolimat, vaiks mä ikävöin sitä OMAA kotia, Suomessa. Mä en jotenki pysty enää näkemää, et mä jäisin tän reissun jälkeen enää asumaan Suomeen pysyvästi.  Tuntuu, et kaikki mun tulevaisuuden suunnitelmat on valunu sormien välist. Oikeestaa ne valu jo siin vaihees kun mä päätin tänne lähtee... Mä en nää enää mitenkään todennäkösenä sitä, et mä enää ostaisin asunnon Suomest, opiskelisin itteni restonomiks, hankkisin itelleni parit kisut/koiran ja elelisin siel koko loppu elämäni. Mä en vaan jotenki pysty enää näkemää mun elämää Suomes... Tai en tiiä onks se siitä, et mä en haluu nähdä sitä! Joo, mä rakastan lunta ja Suomen talvee, mut tä kaikki täällä tuntuu ainaki täl hetkel niin mahtavalt!!!

Nyt alko yhtäkkii väsyttää, kiukuttelen huome lissää. Hyvää yötä! <3

-K-